28.12.06

Nk. vapaa-ajattelijat

Joulu oli ja meni. Siis Jeesuksen syntymäjuhla.



Mutta todella paljon nähtiin esim. televisiossa vaivaa sen vähättelyyn. Olihan siellä toki Vatikaanin jouluyönmessut ja perinteiset joulun jumalanpalvelukset, mutta...mutta



Mutta sitten olikin kaikkea muuta mahdollista muslimien tietarinoista positivistiseen ajatteluun keskittyviin tiedeohjelmiin, joiden tarkoituksena on todistella kaikki huuhaaksi.



Mikähän siinä on kun ihminen ei saa ajatella niinkuin haluaa. Nk. vapaa-ajattelijatkin eivät ajattele vapaasti vaan heidän sanomansa on uskonnonvastainen. Siis älä missään nimessä vaan usko näihin Jeesus-juttuihin.



Oikeesti kun aletaan tutkia, niin esimerkiksi Jeesuksen olemassaolosta on paremmat todistukset kuin monista tosiasioina pidetyistä antiikin jutuista. Näin esim. kirjallisuuskriittisestä näkökulmasta.



Se kuka Jeesus oli tai on, onkin sitten kysymys mihin ei positivistinen tiede kykene antamaan vastausta. Puhutaan metafyysisistä asioista, joita ei voi mitata. Uskolle ei ole mittaria. Nähdään väin sen aiheuttama käyttäytyminen. Jumalaa ei voi tutkia positivistisessa mielessä, koska hän on mittauksien yläpuolella. Voimme vain yrittää tulkita Hänen aikaansaamaa toimintaa ihmisissä. Hän ei alistu mikroskooppiemme alle. Hyvä niin! En minä haluaisikaan Jumalaa, joka olisi sellainen.



Haluan Jumalan, joka syntyi seimeen ja kasvoi puusepän kodissa. Tietyssä ajassa ja paikassa. Ihan todistettavasti.



Haluan Jumalan, joka on yläpuolella tämän kaikkiuskoisen tieteen.



Haluan Jumalan, joka kaikesta huolimatta hyväksyy minut yhteyteensä.



Haluan Jumalan, joka ei vaadi minulta sitä mitä toiset ihmiset kuvittelevat hänen haluavan.



Mutta minulta ei sitä kysytäkkään. Hän on myös minun halujeni ja tahtoni yläpuolella. Hän on Jumala. Joka syntyi pieneen talliin ja kasvoi puusepän kodissa.



Ja kuoli ristillä.



Sorry, jos tämä ärsyttää. Koettakaa ajatella vapaammin!





powered by performancing firefox

0 comments: