Mielenkiintoista miten sitä voi kohdata näennäisdemokratiaa. Ja se tulee taholta, joka sanoo edustavansa keskustelua ja toisten huomioimista päätöksenteossa.
Näennäisdemokratiaksi ja ihmisten ajantuhlaukseksi kutsun toimintaa, jossa asiat ovat jo päätetty, mutta tavan mukaan pitää kysyä kanssaihmisiltä miten he haluaisivat asiasta päättää. Ihmisten ajan tuhlausta ja heidän pilkkaamistaan. Miksi edes kysyä, jos asia on jo päätetty. Massa on mukavaa?
Tätä esiintyy niin firmoissa kuin politiikassakin. Kabinettipäätökset ovat demokratian vihollisia. Joku vain kuvittelee omaavansa suuremman tiedon kuin lähimmäisensä.
Valitettavasti rakkaassa kirkossa tätä tapahtuu todella paljon. Vaikka ihmisten pelimerkeillä pelataankin, niin heidän ei anneta päättää. Joukko seurakuntalaisia tai työntekijöitä katsoo omaavansa suuremman tiedon, jonka avulla asiat voidaan päättää. Kyseessä ei ole edes edustuksellinen demokratia näillä äänestysprosenteilla. Samaan suuntaan olemme menossa myös eduskunnassa, kunnissa ja EU:ssa. Tähän on tultava muutos tai menetämme demokratiana tunnetun tavan toimia ja vähemmän miellyttävät vaihtoehdot tulevat tilalle.

0 comments:
Post a Comment