11.11.09

Kohti lapsiystävällistä kirkkoa

Kirkkolliskokous teki syyskauden istunnossaan 2009 merkittävän päätöksen. Ryhmän (Tuomas Kurttila, Hanna Pulkkinen, Kaisa Rantala, Hans Tuominen, Eero Jokela ja Juha Kinanen) valmisteltu ja Hansin tekemä edustaja-aloite poiki yksimielisen päätöksen:
  1. antaa kirkkohallitukselle tehtäväksi valmistella esitys kirkon lainsäädännön muuttamiseksi siten, että siinä otetaan huomioon lapsivaikutusten arviointi kirkon toiminnassa ja hallinnossa,
  2.  antaa kirkkohallitukselle tehtäväksi laatia käytännön ohjeet lapsivaikutusten arvioimiseksi seurakunnan toiminnassa ja hallinnossa.
Nyt sitten on vuorossa iso työ muuttaa tämä kaikki konkretiaksi. Vaarana on aina, että homma menee kapulakieliseksi tsuupadaipaksi, jolla ei ole käytännön merkitystä. Valmistelussa erittäin tärkeä asia vesitetään mitäänsanomattomaksi litkuksi.

Mahdollisuudet ovat kuitenkin olemassa. Luterilainen kirkko voi tämän päätöksen kautta löytää ihan uudella tavalla sen omat jäsenet. Muuttua kaukaisesta institutiosta meidän kirkoksi. Kuuntelemalla ja huomioimalla lapset ja nuoret, se ei kohtaa vain heidät vaan myös heidän vanhempansa. Silloin kohdataan muuten se porukka joka maksaa viulut. Vai pitäisikö tässä yhteydessä sanoa urut. Millainen on kirkkorakennus, jonka rakentamisessa on kuunneltu enenmän sitä käyttäviä seurakuntalaisia kuin kerrankin herkuttelemaan pääseviä arkkitehtejä? Mihin seurakunnan varat tulisi käyttää? Miten kerhotoimintaa tulisi kehittää? Millaista toimintaa pitäisi olla nuorilla aikuisilla? Todennäköisesti näihin saadaan ihan uudenlaisia vastauksia, kun asiaa kysytään muilta kuin työntekijöiltä. Hieman heidän rauhaansa tällainen päätös saattaa häiritä.

Kirkolla on nyt tuhannen taalerin paikka.


0 comments: